Practical-jaoston tiedote 2/2009

Tämä alue on tarkoitettu käyttäjien ilmoituksia varten.

Moderator: Mode_yle

Post Reply
Juha-Pekka Vuorinen
Posts: 449
Joined: Sat Jan 06, 2007 19:45

Practical-jaoston tiedote 2/2009

Post by Juha-Pekka Vuorinen »

Tiedotteita tulee valitettavan harvoin, tiedote on yhtä mones kuin tänä vuonna on ollut jaoston kokouksia. Tiedottamisen pääväline on netti jonka tulisi toimia lähes online. Tämä vaatii kuitenkin muutoksia sivustoon. Näitä muutoksia on Henri Munck rakennellut koko kesän ajan. Näyttää kuitenkin että muutos voimaan saattaminen tapahtuu vasta seuraavan jaoston toimikaudella. Onneksi Henrillä on jäljellä vielä yksi kausi (ennen uudelleen valintaa)

Pistooli-Practicalin SM-kilpailut järjestettiin ”jaoston toimesta” Suomussalmella 23.-26.7:ttä siten että kaksi ensimmäistä päivää olivat esikilpailupäiviä ja 25. ja 26.7:ttä olivat varsinaisia kilpailupäiviä. Fasiliteetit ja paikallisen tuen, vahvan sellaisen, tarjosi Suo-musalmen Urheilu Ampujat, siitä erityinen kiitos heille. Osuudet sekä PF:n ja tulospalvelu rakennettiin ja hoidettiin SUA:n RM:n PoP:n ,PorkkA:n, KouMAS:n, SLB:n, TorSA:n, Turku IPSC:n ja HauR:n voimin.

Menestys EM-kisoissa on ollut upeaa. Kivääri-Practicalin EM:ssa Suomi pöksytti puh-taasti kaikki. Haulikko-Practicalin EM:ssa stanun podium-paikoista 1 ja 3 ja joukkue voitto tulivat Suomeen. Nämä kirkkaimpina esimerkkeinä.

NROI toimikunnassa on avoimia tehtäviä. Tähänastiset kivääri-ja haulikkosääntövas-taavat ovat jäämässä pois, samoin sihteeri. Heidän tilalleen tarvitaan asiaan paneutuneita henkilöitä joiden tehtävänä on varmistaa että Suomessa osataan lajien säännöt, tukea tuomarikoulutusta ja antaa (paikallisia) tulkintoja säännöistä. Lisäksi tehtäviin kuuluu tuomaripisteiden seuranta. Tuomaripisteiden seuranta lienee tehtävistä töitä vaativin ja koska Karras lienee saanut seurannan ensimmäistä kertaa NROI:n aikana jokseenkin ajan tasalle olisi sääli jos se taas sortuisi. Seurojen tulisi mietti keskuudessaan NROI-toimikuntaan soveltuvia henkilöitä.

Ranking ja Ampujarekisteri TARHA:ssa on 1707 jäsentä, tällä hetkellä HaUR:n kevään kurssin tiedot puuttuvat. WasaMatch 2009 päivitettiin rankingiin 18.10:ttä. Ongelmana on Single Stack-luokan ranking. ”Varjoranking” ei saanut ilmaa siipien alle, siitä siis tuli varjorankingankka. Tosiasia kuitenkin on, että nykyistä ranking-järjestelmää on kehitettävä siten, että se antaa tosiasiallisen kuvan ampujien keskinäisestä tasosta ja näin toimisi oikeudenmukaisena työkaluna edustusampujia valittaessa.

Jatkossa myös varajäsenet osallistuvat jaoston kokouksiin puhevallalla, mutta ilman äänivaltaa äänestettävissä asioissa. Äänivaltaiseksi varajäsenet tulevat Parlamentissa saamansa äänimääräjärjestyksen mukaan varsinaisen/varsinaisten jäsenten puuttuessa.

Practical-Parlamentti järjestetään Vierumäellä 31.10.2009 kello 10.30 alkaen. Parlamen-tista erillinen kutsu, esityslista ja valtakirjapohja erikseen.
Vuoden 2010 loppuun asti jaostossa on Esa Marjoniemi, Henri Munck ja Mikko Pasanen. Erovuorossa ovat Markku Koistinen, Timo McKeown ja Juha-Pekka Vuorinen.
Jaosto esittää poikkeuksellisesti että Parlamentti esittäisi Pasasen tilalle toista henkilöä yksivuotiskaudelle koska on osoittautunut että Pasanen on työtehtäviensä vuoksi estynyt antamaan panoksensa jaoston toimintaan.

Practical-Jaoston palkinnot 2009 jaetaan Grande Finalessa 31.10.2009 kello 18.00-20.00: Vierumäki Areenalla. Tumma puku tai juhlapuku. Palkittaville on ilmoitettu palkitsemisesta.

Vuoden 2010 kilpailuista ja varainhankinnasta
Kilpailuhakemukset tulisi toimittaa jaoston käsittelyyn mahdollisimman pian hyväksyntää ja kalenterin laatimista varten.

Luokittelukelpoisista kilpailuista peritään jatkossa järjestämismaksu. Vuonna 2010 mak-su on 5 € tuloslistalla olevaa kilpailijaa kohden.
Kilpailun luokittelusta päätettiin lisäksi, että kilpailu on luokittelukelpoinen vasta kun kaikki maksut ja raportit on hoidettu. Tämä sillä ehdolla että jaoston kotisivuilla on ajantasainen oikeasti käytettävissä oleva materiaali raportointiin. Maksujen järjestelyä ei käsitelty. Nimetty jaoston jäsen tarkistaa maksujen saapumisen yhdessä SAL toimiston kanssa
Päätettiin ottaa käyttöön TA-kortti. Kortit tulostetaan kevään aikana sekä täydennyskortit uusille ampujille siten että ne toimitetaan kahden viikon sisällä ilmoituksesta ampujille. Korttien jakelun ampujille hoitaa SAL:n toimisto. Kortin hinta vuonna 2010 on 2 €.
Maksuista saatavilla varoilla on tarkoitus kustantaa edustusampujien kilpailumatkoja sekä valmennusta.
Yhteensopivuus- ja toimintaongelmien vuoksi kilpailuissa käytettävä WinMSS ohjelman versio on oltava jaoston sivuilla jaossa oleva 5.0.3.
Pistooli- EM 2010 Serbia ei uutisia.
Tämän vuoden kokemuksista viisastuneina päätettiin, ettei ainuttakaan osallistujaa ilmoiteta ennen kuin osallistumismaksu on saapunut tilille. Tämä koskee myös edustusampujia joille hyvitetään kilpailumaksuja jälkikäteen. Ilmoittautumiset osoitteeseen: ipscfin@gmail.com.

General Assembly on pidetty, 15 paukun rajoitus produlippaisiin hyväksyttiin.
Last edited by Juha-Pekka Vuorinen on Mon Oct 26, 2009 12:39, edited 1 time in total.
User avatar
Taisto Takkumaki
Posts: 1689
Joined: Sat Jul 16, 2005 19:31

Re: Practical-jaoston tiedote 2/2009

Post by Taisto Takkumaki »

Juha-Pekka Vuorinen wrote: Luokittelukelpoisista kilpailuista peritään jatkossa järjestämismaksu. Vuonna 2010 mak-su on 5 € tuloslistalla olevaa kilpailijaa kohden.
Kilpailun luokittelusta päätettiin lisäksi, että kilpailu on luokittelukelpoinen vasta kun kaikki maksut ja raportit on hoidettu. Tämä sillä ehdolla että jaoston kotisivuilla on ajantasainen oikeasti käytettävissä oleva materiaali raportointiin. Maksujen järjestelyä ei käsitelty. Nimetty jaoston jäsen tarkistaa maksujen saapumisen yhdessä SAL toimiston kanssa
Perittävä maksu pompsahti sitten heti melkein kolminkertaiseksi aiemmasta 1,75e.
Level III luokituksen myöntää kattojärjestö, ei jaosto. ;)
Get your own Armalite!
Henri Munck
Posts: 55
Joined: Thu Jan 18, 2007 15:29

Re: Practical-jaoston tiedote 2/2009

Post by Henri Munck »

Taisto Takkumaki wrote: Level III luokituksen myöntää kattojärjestö, ei jaosto. ;)
Mutta jaosto on se ketä sen laittaa rankingiin... Sitten kun kaikki maksut on ok ja paperityöt on tehty ;)
Tapio Sokura
Posts: 173
Joined: Sun Apr 29, 2007 03:06

Re: Practical-jaoston tiedote 2/2009

Post by Tapio Sokura »

Juha-Pekka Vuorinen wrote: Luokittelukelpoisista kilpailuista peritään jatkossa järjestämismaksu. Vuonna 2010 mak-su on 5 € tuloslistalla olevaa kilpailijaa kohden.
Nykyinen maksu on näköjään level kakkosesta ollut 50 euroa. 153 osallistujan level II pistoolikisa (tämän vuoden PorkkA:n pistoolikisa) maksaa siis 765 euroa ensi vuonna. Vaatimaton 1400% korotus hintaan.
Vesa-Tapani Parjanen
Posts: 54
Joined: Wed Aug 15, 2007 16:28
Location: Atria city

Re: Practical-jaoston tiedote 2/2009

Post by Vesa-Tapani Parjanen »

Tapio Sokura wrote:
Juha-Pekka Vuorinen wrote: Luokittelukelpoisista kilpailuista peritään jatkossa järjestämismaksu. Vuonna 2010 mak-su on 5 € tuloslistalla olevaa kilpailijaa kohden.
Nykyinen maksu on näköjään level kakkosesta ollut 50 euroa. 153 osallistujan level II pistoolikisa (tämän vuoden PorkkA:n pistoolikisa) maksaa siis 765 euroa ensi vuonna. Vaatimaton 1400% korotus hintaan.
No mutta "hupsis" (<--korvasin ekana mieleen tulleen sanan) :?

Mietin tässä miten tämän saa edes jotenkin esitettyä seuran syyskokouksessa, jossa PoP Actionin anomisesta päätetään. Stage suunnittelu meni ainakin jäihin heti.

Onko tämä joku virallinen practical-harrastajan "kakkaa sataa ämpäreittäin vuosi". Aselaki asioissakin olisi ollut ihan tarpeeksi :roll:

J-PV:lle hatun nosto kuitenkin tuosta "Practical-jaoston tiedote 2/2009" osuudesta. Tätä selkeää tiedotusta on kaivattu. Muistellen esim. matkaa Suomussalmelle kun autokyydissä pohdittiin, että mitähän kisoista mahtaa tulla kun ei oikee tiennyt mitä tulee ja mihin ollaan päämme työnnetty.

VTP, PoP pj
Last edited by Vesa-Tapani Parjanen on Thu Oct 22, 2009 16:16, edited 1 time in total.
Tommi Forsell

Post by Tommi Forsell »

KPM 2009:

155 maksavaa asiakasta a 50€ yht 7750 €
184 tulosta a 5€ yht 920€
Lipputuloja jää vielä 6830€, luuletteko että kisa menee sillä miinukselle, ei todellakaan.

Kisat on bisnestä ja jaosto alkaa verottamaan kovatuloisia seuroja :wink:
Tapio Sokura
Posts: 173
Joined: Sun Apr 29, 2007 03:06

Post by Tapio Sokura »

Tommi Forsell wrote:luuletteko että kisa menee sillä miinukselle, ei todellakaan.
Pistoolikisat harvemmin menevät miinukselle, mutta haulikko- ja kiväärikisoissa tullaan kyllä lähemmäs sitä nollatulosta. Nimiä tuloslistalla voi olla hyvällä tuurilla yhteensä luokkaa sata, joista 60-70 maksaa osallistumismaksun. 2600 euroa sisään, siitä 500 euroa jaostolle, jää 2100 euroa. No kyllä sillä kulut kattaa ja jää vielä jotain seurallekin. Into varsinkin haulikko- ja kiväärikisojen järjestämiseen kuitenkin laskenee tällä hinnoittelulla.
Vesa-Tapani Parjanen
Posts: 54
Joined: Wed Aug 15, 2007 16:28
Location: Atria city

Post by Vesa-Tapani Parjanen »

Tommi Forsell wrote:Kisat on bisnestä ja jaosto alkaa verottamaan kovatuloisia seuroja :wink:
Eiköhän tästäkin siellä parlamentissä puhuta? Verot ja verojen korotukset kun pitää mielestäni myös olla kohtuullisia. SAL jo yksinään verottaa melkoisesti seuraa. Tämä kahden verottajan verotus kuulostaa kovalta, niin ja hiukan oudoltakin.


EDIT:
Sen verran täytyy vielä sanoa, että tuo antamasi esimerkki (KPM09) on poikkeuksellinen. Kaksi päiväinen kisa samoissa kulisseissa tuottaa tietenkin enemmän, koska kulut vähenevät suhteessa osallistujamäärään + rakentaminen myös vähenee suhteessa osallistujamäärään.

50€ on kuitenkin kova hinta, jos tapatumaan ei sisälly esim. ruokaa. Ja korkeista hinnoista kerrotaan jo nyt olleen marinaa.

Sokuran esimerkki on mielestäni lähempänä totuutta myös normaali pistoolikisojen osalta.

Lisäksi mieluummin kavennan voittomarginaalia osallistujan suuntaan 500€, kuin jaoston suuntaan. Ratarakennelmien paremmuudella voittaa niin ampuja kuin järjestävä seurakin.

Toki useamman seuran yhteisponnistuksena tuollaisen isomman kisan pystyy työstämään. Seurojen yhteistyössä tekemät kisat ovatkin usein elinehto kunhan myös muistetaan se "hyvä" jakaa tasaisesti seurojen välillä. Lisäksi perättäisinä vuosina moisen "rahasammon" pyörittäminen voi väsyttää :?
Timo McKeown
Posts: 334
Joined: Thu Jun 02, 2005 13:52
Location: Kirkniemi

Post by Timo McKeown »

Moi,

Kyseessä ei ole minkään satunnainen rahankeräys jaoston jäsenille, vaan se miten tuetaan maailmalla menestyneitä ja sinne menestymään meneviä ampujiamme.
Saamme vuosittain SAL:lta tukea kilpailutoimintaan (EM ja MM-kilpailut) n. 4000 euroa.

Esim. tänävuonna oli kiväärin EM ja haulikon EM-kilpailut. Matkaan lähti kiväärissä kaksi joukkuetta yht 8 ampujaa + yksilöedustja edustaja yli 9 ampujaa

Tukea jaettiin 182 euroa naama + luvattiin pohtia onko mahdollista saada maksettua myös joukkuemaksut (350 euroa/joukkue)
Haulikko EM-kilpailuihin lähti 3 joukkuetta ja kaksi yksilöedustajaa, tämä tekee 13 ampujaa. Tukea jaettiin se sama 182 euroa + luvattiin pohtia onko mahdollista
saada maksettua myös joukkuemaksut (350 euroa/joukkue)

Eli tässä kohtaa ollaan luvussa, jossa se 4000 euroa meni henkilökohtaisiin osaanottomaksuihin eikä edes läheskään kattanut niitä.

Lisäksi joukkuemaksut tekisivät yhteensä 1750 euroa. Tämä tekee jo yhteensä 5750 euroa.

Jos haluamme, että meitä edustetaan maailmalla ja mitaleita, kunniaa jne tulee pitää meidän pystyä sitä myös tukemaan.

Kuka sanoo, että se 5 euroa on seuralta pois? lisätkää se osaanottomaksuun, jolloin maksajaksi tulevat ne kaikki ampujat, jotka käyttävät
nyt lähes ilmaiseksi Ranking ja TA-lista-palveluita. Luuletteko tosiaan, että ne nimet listoille tai tulokset rankingiin ilmestyvät sinne itsestään?
Olen tänävuonnakin käyttänyt yhteensä useita päiviä syöttäessäni tietoja listoille. Mitäs siitä sitten saa palkaksi? *ittuilua ainoastaan.
Kukaan ei siitä mitään maksa, tämähän on "vapaaehtoistyötä"

Onko muka 5 euroa ampuja per kisa oikeasti liikaa siihen nähden mitä sillä saa? Jos sillä saadaan EM ja MM-mitaleita niin minusta ei.

5 euroa liikaa? mitä sillä 5 eurolla saa? lippaallisen patruunoita. Koittakaa ihan oikeasti säilyttää edes jonkinlainen suhteellisuuden taju.

Ampujat saavat sillä TA-lista ja ranking palvelut ja oikeuden sanoa, että meidän ampujat maailmalla pärjäävät.

Samaan aikaan kun toisessa päässä sanotaan ettei haulikko ja kiväärikisat tuota mitään, niin toisessa päässä tuetaan kivääri ja haulikko ampujia tuhansilla euroilla.
Minusta tässä on joku epäsuhta. Rahaa ollaan kyllä vaatimassa, mutta kukaan ei sitä halua systeemiin laittaa.

Jos tuettaisiin ampujia niinkuin katson, että tukeminen EM ja MM-tasolla tapahtuu niin pitäisi pystyä maksamaan takaisin osaanottomaksut ja joukkuemaksut kokonaan ja
lisäksi järjestämään leiritystä ja kenties jopa helpoitusta matkakuluissa. Kyseessä on ampujat, jotka edustavat suomea ja meidän regionia.

Tälläinen kulu olisi minimissään: osaanottomaksut n. 350 euroa, joukkuemaksut 350 euroa. Yhden ampujan omat kulut EM tai MM-kilpailua kohti ovat helposti 4000 euroa ja tämä on pelkästään osaanottomaksut ja matka kilpailupaikalle.

Onko tarvetta suomalaisten pärjäämiselle maailmalla? onko tarvetta huippu-urheilulle? onko tarvetta lajin kehittymiselle?
Minusta ehdottomasti on, onko 5 euroa siitä sitten liikaa?


Timo McKeown
RD. Region Finland

p.s
Mistä lähin kilpailujen pitäminen on ollut bisnestä? onko oikeasti tarkoitus tuottaa vain rahaa? minne ne kaikki tuhannet ja kymmenet tuhannet eurot, jotka seurat rahaa tekevät katoaa?
You lose 100% of those matches you don't attend
Tommi Forsell

Post by Tommi Forsell »

Vesa-Tapani Parjanen wrote:Sen verran täytyy vielä sanoa, että tuo antamasi esimerkki (KPM09) on poikkeuksellinen. Kaksipäiväinen kisa samoissa kulisseissa tuottaa tietenkin enemmän, koska kulut vähenevät suhteessa osallistujamäärään + rakentaminen myös vähenee suhteessa osallistujamäärään.
Jepp ja sen vuoksi sama tyyli jatkuu myös ensi kesänä. Panos/tuotos on senverran hyvä että kun yhden tuollaisen pistoolikisan pitää niin sitten on varaa pitää pari huonotuottoista kivääri- ja haulikkokisaa ;)

Timo McKeown wrote:minne ne kaikki tuhannet ja kymmenet tuhannet eurot, jotka seurat rahaa tekevät katoaa?
Osa menee uuteen reksvisiittaan, uusiin seiniin, metalleihin, timereihin, jne jne. Osa summasta palautuu kerhon jäsenille, kisastipendien muodossa.

Tommi
Janne Anttila
Posts: 258
Joined: Fri Aug 17, 2007 18:35
Location: kyl maar tääl

Post by Janne Anttila »

Timo McKeown wrote: Onko muka 5 euroa ampuja per kisa oikeasti liikaa siihen nähden mitä sillä saa? Jos sillä saadaan EM ja MM-mitaleita niin minusta ei.
Lyhyt vastaus: Ei ole. Enkä usko että kisoissa on tuon 5€ lisäyksen ansiosta yhtään sen vähempää kilpailijoita kuin tähänkään mennessä.

Oma mielipiteeni on myös, että tuosta rahasta voisi ehkä käyttää hiukan myös junioritoimintaa (esim: koulutus/ampumaleiri tyyppinen) myös jonkun verran. Ehkäpä joku edustusampuja suostuisi tulemaan antamaan opetusta junioreille jne. Kuulostaako mahdottomalta?

Ymmärrän kyllä huolen myös siitä että rahaa tulee seuroille vähemmän. Esimerkiksi toimitsijat jotka tulevat ampumaan, on myös isompi kulu tällöin kisanjärjestäjälle. Toivottavasti tuo 5€/listattu henkilö, ei aiheuta sitä että kisoissa aletaan säästää toimitsijoissa ja näin ollen vedetään työllä kisansa maksaneet täysin piippuun sen kustannuksella että ei oteta toimitsijoita tarpeeksi.
"Winning an argument on internet is basicly same thing as winning in paraolympics. Even if you win you are still retarded."
Timo McKeown
Posts: 334
Joined: Thu Jun 02, 2005 13:52
Location: Kirkniemi

Post by Timo McKeown »

Moi,

Minun tarkoitukseni on ollut järjestää valmennustoimintaa jo pitkään. Valmennustoimintaa voidaan tehdä vain rahoituksen kautta.

Lisäksi kommentit valinnoista valmennusryhmiin ovat olleet tasoa, että tee valinnat niin pääsemme sitten kritisoimaan ja *ittuilemaan ei auta yhtään asiaa.

Timo Mc
You lose 100% of those matches you don't attend
Vesa-Tapani Parjanen
Posts: 54
Joined: Wed Aug 15, 2007 16:28
Location: Atria city

Post by Vesa-Tapani Parjanen »

Moi!

Vastauksena postaukseesi Timo.

Ulkomaan edustuksista. Ehkä lajin harrastajapohja ei ole tarpeeksi laaja
useiden ihmisten lähettämiseen ulkomaille edustamaan. Lisäksi
varainhankinta muuta kautta saattaa olla tarpeen.

Lisää harrastajia-->tunnettavuus-->sponsorointi?

Esim. Suomusalmen kisojen koko markkina-arvoa ei käytetty hyväksi. Jäin
odottamaan tulosten julkaisua, paikallislehtiin jutun tyrkkäämistä
varten, jota ei tullut. Sitä täällä keskustelupalstalla myös peräsin.
Juttua tehdessä olisi hyvä ollut tarjota linkki tuloksiin. Kuvat meillä
olikin otettuna itsenäisesti. Olisiko juttua julkaistu, en tiedä. Toki
paikallislehdissä julkaistaan kovilla tarinoilla suolentopallotuloksiakin.

5 € ei ole paljon, mutta 3500€ budjetilla pyörivästä 100 ampujan kisasta
500€ on. Varsinkin, kun tässä mennään 70 maksavan tasolla. Tuo on
kuitenkin sitä tavallista tasoa Suomessa. Hankalampaa tästä tulee vielä,
kun toivon, että esikisaajien määrä nousisi lähemmäs samaa tasoa kuin on
varsinaisena kisapäivänä. Yleisesti toivotaan, että pikku lvl II:ia
tulisi lisää ja osallistumismaksut eivät saisi olla korkeita. Monen
mielestä 50€ tuntuu olevan kipuraja. Yhtälö on hankala. Lisäksi
halutaanko seuratasolla antaa tuo 500€ kisan tuotosta nimenomaan
edustusammuntaan ja edustusampujien valmennukseen? En usko. Enemmänkin
näkisin tarvetta luoda esim. valtakunnallista valmennuksellista
osaamista, jos halutaan harrastajamääriä nostaa ja seurojen
valmennuksellista tasoa nostaa. SAL:n tilaisuudessa Härmän
kuntokeskuksessa kuuntelinkin mielenkiinnolla puheita
valmennuksellisesta toiminnasta.

Rahaakin SAL saa:
http://www.ampumaurheiluliitto.fi/koulu ... 12=2686587
Alku olisi yksikin valmentaja, joka voisi sitten kouluttaa muita:
http://www.ampumaurheiluliitto.fi/koulu ... akoulutus/

Nimet listoille ja rankingiin eivät varmasti ilmesty itsekseen. Se on
vapaaehtoistyötä. Niin on myös seuratoimintakin. Seuran järjestämät
kisat ovat osa SEUROJEN varainhankintaa ja niillä on tarkoitus turvata
tavallisen seuralaisen toiminta, joka ei 85%:lla seuralaisista johda
ikinä edes oman alueen ulkopuoliseen lvl II kisaan. Lvl II kisa on
tarpeen oman alueen sisällä. Tämä voi turvata myös ampujien oman alueen
ulkopuolisiin kisoihin lähdön/rohkaistumisen lähteä ja sitä kautta lajin
kehityksen. Eli suurimmalle osalle seuralaisia ei suuri ulkomaanedustus
merkkaa paljoakaan. Suurempi merkitys seuralaiselle on esim. taulujen,
peltien, taulunjalkojen, harrastuspaikkojen ja muun tarvittavan
kunnollisuus ja saatavuus. 500 euroa 3000€ budjetilla pyörivästä 100
ampujan kisasta on kohtuuton maksu listojen ja rangingin hoidosta
jaostolle. On totta, että tarkistus aikaisempaan 50€ on paikallaan,
mutta pysytäänpä kohtuudessa. 100-150€ on jonkinlainen keskusteltavissa
oleva ajatus. Ja jos se halutaan merkata kilpailijaa kohti voisi
1,00-1,50€ / luokiteltu ampuja olla hyvä.

Vertaus lippaalliseen patruunoita on huono. Se henkilöi 5€ siihen mitä
minä maksan. Kyllä minulle henk.koht. 5€ on vähän koko harrastukseen
nähden, mutta seuralle sekin on isoraha.

Suurien seurojen osalta tämän laskutustavan käyttö voi olla ihan hyvä
tulonsiirto practicalille, jos seuroissa esim. practicalin kisatuotot
menevät yhteiseen kassaan. Silloin voi tietty syntyä tilanne, jossa
palaava raha practicalille ole riittävä panokseen nähden. Pelkästään
practicalia harrastavaa seuraa tämä kuitenkin lyö komeasti näpeille,
koska oikeutettua rahanlypsämistarvetta ei ole.

Mielestäni jaosto ei voi yksipuolisella ilmoituksella myöskään päättää
tätä. Tästä olisi pitänyt keskustella seurojen kanssa ensin. Toki voi
olla, että suurien seurojen kanssa asiasta onkin keskusteltu. Tänne päin
ei kuitenkaan keskustelua ole käyty.

Suomalaisten pärjäämiselle, huippu-urheilulle ja lajin kehittymiselle on
tarvetta. Kustannukset eivät vaan voi olla mitä sattuu suhteessa
toimintamäärään, eikä rahoitusmalliratkaisu voi olla näin
yksinkertainen. Varsinkaan ilman yllä mainittua keskustelua.

Minua hiukan ihmetytti myös tuo bisnesajattelu. Joka saattoi kyllä myös
olla vain ilmaisutapa. Minä näen kuitenkin tärkeämpänä kuin ison tuoton
sen, että esim. rakentajat saavat lämpimän ruuan, tuomarikisapäivä on
yhtä kiva kuin varsinainen kisapäivä eikä puolijuoksua ja lisäksi
kisapäivä on onnistunut. Vaikka kisan tuotto jäisi nollaan euroon on
kaikki jäävä kisamateriaali plussaa seuran toiminnalle. Puutavara ja
jopa puoliksi ammutut kisataulut ovat arvokkaita kisan jälkeen. Mistä
muuten sitten revitään 500€, jos kisa ei tuota tarpeeksi. Jääkö
kisailmon lvl II-status valheeksi? Vai annetaanko anteeksi? Näin voisi
käydä pienelle seuralle ekoissa kisoissa, joka joutuu tekemään
materiaalihankinnat ekaa kisaansa varten. Pahimmillaan seurajohto ottaa
lainaa henkilötakauksella pankista alkupää omaa varten. Näkisin sen
kisan järjestämisen itsessään kuitenkin PALJON tärkeämmäksi, kuin
yhdenkään edustajan ampumisen ulkomailla.

Minäkin haluaisin tukea huippuampujia, mutta milläs tuet kun ei rahaa
ole ja ne vähät yhteiset SEURAN rahat jota on aion sijoittaa
SEURALAISIIN ja SEURALAISTEN AMMUNTAHARRASTUKSEEN.

Terveisiä seurasta, jonka tasoa voi mitata vaikka SM pistoolikisojen
kahden pääluokan tuloksista yksilökisojen ja joukkueiden osalta. Meillä
olisi myös lähetettävää materiaalia, vaikka ulkomaille!

Kiitos ja näkemiin... Pohjanmaa hiljenee kuuntelulle...

VTP, PoP pj

PS. TA-kortista...Kannattaako sitä vielä tehdä kun on tulossa se SAL:in
ampujankortti? Siihen kun Aarrekiven esittelyn mukaan tulisi myös kohta
practicalin ta-kurssista.
Jaakko Hyvätti
Posts: 84
Joined: Mon Aug 03, 2009 13:52
Location: Helsinki
Contact:

Post by Jaakko Hyvätti »

Tuntuu, että jakoi niitä vähiä rahoja, joita lajissa pyörii, miten tahansa, niin ne eivät riitä mihinkään. Eli ei ne pienet menot vaan suuret tulot. Tuloja ei kai voi olla kuin kolmenlaisia: rikkailta jäseniltä, sponsoreilta, ja valtiolta.

Jäsenet: mutta kun me ollaan tätä tavallista kansaa eikä kartanonherraa sarvikuononmetsästäjää, niin ei taida onnistua. Tarvittaisiin parempituloisia höveleitä harrastajia. Yrittäkää koukuttaa jotain rikkaita lajin pariin.. ehkä medianäkyvyys ja mediaseksikkyys auttaisi, mutta sitä ei taida lajilla olla tarpeeksi?

Sponsorit: tarvittaisiin jotain muitakin sponsoreita kuin ase- ja ammuskauppiaita, joiden ainoa toivo sponsoroinnissa on saada niille samoille köyhille ampujille myytyä edes muutama luoti lisää, tietysti kimppatilauksella ja älyttömän ohuella katteella. Koska meitä sponsoroisi Audi tai Rolex? Siinä pitäisi olla se tavoite. Päästään takaisin näkyvyyteen ja seksikkyyteen. Edes Skoda tai Swatch.

Valtio (kunnat): no en nyt näe niin hirveästi toivoa tässä.

Näkyvyyttä, markkinointia.. Ammunnasta kertovat ohjelmat töllössä on tasoa Amerikkalaiset on kahjoja, katso kun tuo setä ampuu metalleja 5 laukausta 0.01 sekunnissa hassussa hatussa, ja sitten kaivetaan esiin jostain sinko jolla ammutaan lehmiä. Eikö mistään löydy mitään parempaa? 10-osainen practical-koulu TV:hen? Suomeksi, ei valmista ulkomailta. Suomalaisella mentaliteetilla tehtyä asiapitoista tavaraa.

Kisanäkyvyys? Kisathan on tylsää seurattavaa kun tuloksista ei ole mitään tietoa. Jotain pitää keksiä. Ohjelmaa tehdä tästäkin. Ei mitään kisadokumenttia, jossa nuotiotulella fiilistellään ja muistellaan ankeaa lapsuutta, vaan tiukka kisalähetys. Ei politiikkaa, vaan tiukkaa urheilujournalismia. Saisko menemään kanaville läpi? Miten sellainen tehdään?

Taas tullaan rahaan tai älyttömään vapaaehtoispanokseen. Onko mitään mahdollisuutta mennä tähän suuntaan? Onko mitään muuta mahdollisuutta, jos haluttaisiin parantaa lajin tulevaisuutta? Ja samalla koko ampumaurheilun. Practical nyt kuitenkin on lähinnä jotain, jota kansa jaksaisi katsoa vähän pidempään kuin käsi taskussa vaarien laukaus.. laukaus.. no voi, lipsahti ysiin..

Onneksi minullakaan ei ole aikaa kuin kirjoittaa näsäviisaita kommentteja jollekin laudalle, niin ei tarvitse tästäkään huolehtia. Me ollaan tuhoon tuomittuja.
User avatar
Vesa Vasara
Posts: 253
Joined: Sun Sep 11, 2005 23:39
Location: Kaarina

Post by Vesa Vasara »

Jaakko Hyvätti : plää plää...
+1
Panu Peltonen
Posts: 49
Joined: Wed Apr 26, 2006 00:12
Location: Kurikka

Post by Panu Peltonen »

Ennen kuin köyttä rasvataan enempää, sopii palauttaa mieliin, että tämä laji taitaa kuitenkin olla kasvamaan päin, eli seppukun avustajaa ei kannata vielä tilata.
Pidetään kisoja ja pyritään pärjäämään niissä, niin seura- kuin yksilötasollakin.
Matti Mikkola
Posts: 294
Joined: Wed Jan 17, 2007 10:09

Post by Matti Mikkola »

Tuo 5€ on liikaa, jos 2010 perittävällä maksulla katetaan 2009 SM-kisojen aiheuttamaan vajetta.

Ja vielä enemmän liikaa se on, jos jaoston haluaa (pakkomielteisesti) järjestää samalla tavalla
tappiota tuottavat 2-päiväiset kisat 2010.

Jaoston pitäisi ymmärtää urheilu(seura)toiminnan yksinkertaisimmat säännöt: jostain on tultava
rahaa - siis jäsenten ulkopuolelta - toiminnan rahoittamiseksi.

Kisojen järjestäminen on seuran tärkeä, jos ei ainut todellinen rahoituslähde, jolla he myös
toimintaansa kehittävät. Jaos ei saa tätä mahdollisuutta viedä pois.

Eli kisojen tuotolla hankimme tarvikkeita, maalilaitteita ja rakennamme yhä parempia ratoja.

"Ampuja maksaa aina" on karmea slogan. Tulosta tulee kisoissa huomattava osa mainostajilta.

Tähän jäsenten ulkopuolisen rahoituksen hankkimisen tai opastamisen pitäisi olla jaoston rooli.
Uuteen Nousuun!
Post Reply