Jaoston tiedote 3/2009

Tämä alue on tarkoitettu käyttäjien ilmoituksia varten.

Moderator: Mode_yle

Post Reply
Juha-Pekka Vuorinen
Posts: 449
Joined: Sat Jan 06, 2007 19:45

Jaoston tiedote 3/2009

Post by Juha-Pekka Vuorinen »

Pahoittelen vielä kerran että tämä tiedote on viipynyt näin kauan. Parlamentissa sovimme Jarmo Kaartin kanssa että saan käyttää Hänen muistiinpanojaan tiedotteen pohjana. Kokouksessa oli niin paljon tapahtumia että niiden kaksinkertainen kirjaaminen olisi sotkenut kokouksen kulkua entisestään. Alkuperäinen aikataulu oli sellainen että minun piti saada Jarmon muistiinpanot loppuviikosta. Jarmo ei kuitenkaan saanut Hänelle luvattuja liitteitä kuten piti. Kun paperit olivat puhtaaksi kirjoitettuja tuli eteen täysin odottamattomia lakiteknisiä esteitä.

Muutos kello 13.30. Poistettu henkilökohtaista spekulointi TA-kortin kustannusvaikutuksesta.

Kokoukseen osallistui 62 henkilöä joilla oli 237 valtakirjaa

Henkilövalinnat
Äänestettiin kokouksen puheenjohtajasta. Ehdokkaina Markku Koistinen jolle asetettiin vastaehdokas Pekka Karras. Äänimäärät: Karras 199 ääntä, Koistinen 98 ääntä. Sihteeriksi valittiin Jarmo Kaartti ja pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Henri Munck ja Tommi Verho
Jaostoon valittiin erovuoroisten tilalle kolme jäsentä kahdeksi vuodeksi sekä eronneeksi katsotun Pasasen tilalle yksi jäsen yhdeksi vuodeksi. Lisäksi valittiin kaksi varajäsentä. Vaalien tulokset ovat seuraavat:
Jäsenet kahdeksi vuodeksi: Riku Kalinen 280, Mikko Kuisma 255, Taisto Takkumäki 234, Timo McKeown 89 ja Janne Anttila 39 ääntä. Lisäksi ehdolle asetettiin Matti Mikkola joka vetäytyi vaalista ennen äänestystä. Kolme eniten ääniä saanutta valittiin jaostoon.
Jäsen yhdeksi vuodeksi: J-P Vuorinen 183, Pekka Partanen 55, Tommi Verho 15 ja Janne Anttila 5 ääntä. Eniten ääniä saanut valittiin vuodeksi.
Varajäsenet: Matti Mikkola 218, Jarmo Kanala 201 ja Janne Anttila 100 ääntä. Valituiksi tulivat kaksi eniten ääniä saanutta, jotka astuvat riviin äänimäärän määräämässä järjestyksessä.
Edellä mainitut päätökset esitetään SAL:n liittohallitukselle nimityksiä varten.

McKeown esitti tilinpäätöksen sekä toimintakertomuksen.
Jaosto ei ole yhdistyksen kaltainen organisaatio joka pitäisi omaa tilinpitoaan vaan se on osa SAL:a. Näin ollen kirjanpitoa pitää liitto, ei jaosto. Jaostolla ei ole myöskään viime aikoina ollut omaa rahastonhoitajaa.
Kenttä on selkeästi pahoittanut mielensä tukirahojen käytöstä. Jaosto sai vuonna 2009 4 000 euroa kansainväliseen kilpailutoimintaan. Tämä raha ei olisi riittänyt edes edustusampujien osallistumismaksujen maksamiseen. Siksi raha jaettiin tasan kaikkien edustusampujien kesken. Edustusampujien valinnasta ei käyty parlamentissa, ainakaan suurempaa, keskustelua.
Keskustelua herätti Balin GA:n osallistumisen maksaminen aikoinaan RD:lle. Tämä raha tulee SAL:n budjetista eri kulukohdasta kuin jaoston muu tuki. Kokoukseen osallistuminen ei näin ollen kuluta ”Practical-Ampujien” rahoja.
Pistooli SM talous puhutti rajusti. Koska näitäkään tietoja en virallisesti ole saanut turvaudun netin keskustelupalstaan ja hataraan muistiini: Kisan kulut olivat 14 000 euroa ja tulot 7 000 euroa. Parlamentissa esitetyissä kuluissa ei ollut yhtään kilometrikorvausta jotka on luvattu maksaa. Nyt on korkea aika jättää perustellut yksilöidyt kilometrikorvausvaatimukset osoitteeseen ipscfin@gmail.com Koska ko osoitteessa on ilmentynyt toimintakatkoksia saattaa olla hyväksi lähettää ne myös SAL:n talouspäällikkö Pirjo Manniselle pirjo.manninen@ampumaurheiluliitto.fi. Kisan tähänastinen tappio 7000 euroa katetaan jaoston vanhoilla varoilla noin 5 000 euroa sekä liiton tuella. Tämä tuki ei tulle vaikuttamaan jaoston ensivuoden tukeen.
Parlamentti esitti jaostolle toiveen että jatkossa jaosto tekisi kirjanpitotyyppisen tuloslaskelman.

Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2010
Pyynnöstä huolimatta en ole näitäkään saanut joten kovin eksaktia tietoa en voi esittää. Jaosto päätti kokouksessaan 2/2009 ottaa käyttöön ns jaostomaksun 5€ tuloslistalla olevaa henkilöä kohden. Parlamentissa todettiin että jaosto voi päättää asiasta uudelleen.
Parlamentissa päätettiin että turvallisen ampujan kortista peritään 5 € vuodessa. Paikalla saadun tiedon mukaan jaosto ei voi päättää jäsenseuroilta perittävistä maksuista joten esitettiin että maksut peritään peruskursseista ja tuomarikursseista.

Muuta
Kokouksessa kerrottiin että jatkossa on tarkoitus hyödyntää käytettävissä olevia resursseja tehokkaammin siten, että varajäsenet kutsutaan aina kokouksiin joissa heillä on puhe- mutta ei äänioikeus. äänioikeus luonnollisesti muodostuu jonkun varsinaisen jäsenen ollessa poissa.

NROI-toimikunnasta jää pois kolme henkilöä joiden korvaaminen on uuden jaoston ensimmäisiä visaisia tehtäviä. NROI-toimikunta tarvitsee sihteerin, sekä kivääri- ja haulikkosääntöasiantuntijat. Sininen on korjattu teksti, olivii on alkuperäinen sisällöltään vajaa tekstimuoto. (JP) kaksi asetyyppikohtaista sääntöasiantuntijaa.. (Hankalasti sanottu, mutta en nyt muista kuka oli jäämässä, tieto oli jossain netissä mutta missä)
Peruskurssi-ilmoituksissa on vajavaisuuksia, näin ollen ei kurssista perittävää maksua 2 € per kärsä ei ole kyetty kaikin paikoin perimään.

Tarhassa on tällä hetkellä reilut 1700 turvallista ampujaa.

Jaosto valmistelee vuonna 2010 valmennusryhmien perustamista.

NROI-tuomaripisteet on toimitettava vuoden loppuun mennessä Pekka Karrakselle pekka.karras@plusterveys.fi Kuitenkin mahdollisimman, mikäli muutoksia ei ole tulossa.

Toni Ruohosen esitys Level 2 ja tätä korkeampitasoisten kilpailuiden ilmoitukset on julkaistava Practical-Jaoston virallisilla sivuilla vähintään 30 vrk ennen kilpailua ja ne saa ilmoittaa vasta sitten muissa medioissa. Ilmoittautuminen kilpailuun saa alkaa enintään 120 päivää ennen kilpailua ja viimeistään 21 vrk ennen kilpailua, kuitenkin siten että kilpailuun ei saa ilmoittautua ennen kuin sen virallinen ilmoitus on julkaistu Practical-Jaoston sivuilla. Ehdotus hyväksyttiin. Ulkomaalaisten kilpailijoiden kohdalla käytettävästä menettelystä kilpailun johtaja ratkaisee toimintatavat. Luonnollisesti määräys koskee vain kotimaisia kilpailuita.

Parlamentissa palkittiin Suomen Ampumaurheiluliiton ansiomerkein seuraavasti:
Kultainen:
Timo McKeown
Kristian Poikonen
Hopeinen:
Pekka Karras

Yhteystiedot: Seurojen yhteystiedot ovat jostain syystä kovin vajavaiset vaikka niitä pyritäänkin joka vuosi liiton toimesta päivittämään. Epävirallisesti kokousväestä ehdotettiin että seurat voisivat hankkia oman sähköpostiosoitteen joka ei vaihtuisi aina yhteyshenkilön vaihtuessa seuran sisällä.

Virallisia toimintakertomuksia tai -suunnitelmia sen enempää kuin mitään talouteen liittyvää en ole saanut, kaipa ne joku joskus tänne laittaa.


JP
Last edited by Juha-Pekka Vuorinen on Fri Nov 27, 2009 18:55, edited 4 times in total.
Timo McKeown
Posts: 334
Joined: Thu Jun 02, 2005 13:52
Location: Kirkniemi

Post by Timo McKeown »

Tarkennuksia tiedotteeseen:

Henkilövalinnoissa 6 äänestä tuli 18 eli yhdelle 6 äänen lapulle laitettiin 3 nimeä ja näin jokainen näistä kolmesta sai 6 ääntä.

Äänestys tehtiin 3 eri kertaa:

1: Kahden vuoden jäsenet
2: Yhden vuoden jäsenet
3: varajäsenet

Se, että jaos sai ainoastaan tukirahaa 4000 euroa ei ole jaoston vika vaan SAL:n maksimi tuki kansainväliseen kilpailutoimintaan per vuosi.

GA:n osallistuminen maksetaan SAL:n kokousmomentista, eikä jaoston saamista tuista.

ipscfin@gmail.com osoitteessa ei tietääkseni ole ollut ainuttakaan toimintavirhettä näinä vuosina kun sitä on käytetty.

Talousarvio ja Toimintasuunnitelma 2010 on löytynyt jo ennen Parlamenttia jaoston materiaalisalkusta.

Herra Vuorinen spekuloi peruskurssi ja tuomarikurssimaksuja, kun ainoa mistä jaosto on päättänyt on 5 euroa per tuloslistalla oleva ampuja /luokittelukelpoinen kilpailu perittävästä maksusta.l

Parlamentti itsessään Taisto Takkumäen ehdoituksesta halusi TA-kortin hinnan nostaa 5 euroon per kortti.

NROI-toimikunnasta jää pois: Sihteeri Pekka Karras, Kiväärivastaava Tommi Forsell, Haulikkovastaava Kimmo Iso-Tuisku

Ne viralliset toimintakertomukset ja suunnitelmat löytyvät edelleen sieltä materiaalisalkusta.


Timo McKeown
You lose 100% of those matches you don't attend
Tommi Forsell

Re: JP Vuorisen tiedote 3/2009

Post by Tommi Forsell »

Kyseinen tiedote ei edusta jaoston kantaa vaan on JP Vuorisen oma tulkinta asioista.
Normaalikäytännöstä poiketen JP ei lähettänyt tiedotetta esikatseltavaksi koko jaostolle, ilmeisesti sisällön kiistanalaisuuden takia.
Olisi kiva tietää kuka näitä postauksia oikein muokkaa. Taas tulee "kähminnän" maku :wink:

Tommi
User avatar
Taisto Takkumaki
Posts: 1689
Joined: Sat Jul 16, 2005 19:31

Re: JP Vuorisen tiedote 3/2009

Post by Taisto Takkumaki »

Tommi Forsell wrote:
Kyseinen tiedote ei edusta jaoston kantaa vaan on JP Vuorisen oma tulkinta asioista.
Normaalikäytännöstä poiketen JP ei lähettänyt tiedotetta esikatseltavaksi koko jaostolle, ilmeisesti sisällön kiistanalaisuuden takia.
Olisi kiva tietää kuka näitä postauksia oikein muokkaa. Taas tulee "kähminnän" maku :wink:

Tommi
Vain ylläpidolla ja moderaattoreilla on tuohon oikeus. ;)
Get your own Armalite!
Tommi Forsell

Re: JP Vuorisen tiedote 3/2009

Post by Tommi Forsell »

Taisto Takkumaki wrote:
Tommi Forsell wrote:
Kyseinen tiedote ei edusta jaoston kantaa vaan on JP Vuorisen oma tulkinta asioista.
Normaalikäytännöstä poiketen JP ei lähettänyt tiedotetta esikatseltavaksi koko jaostolle, ilmeisesti sisällön kiistanalaisuuden takia.
Olisi kiva tietää kuka näitä postauksia oikein muokkaa. Taas tulee "kähminnän" maku :wink:

Tommi
Vain ylläpidolla ja moderaattoreilla on tuohon oikeus. ;)
Joo esim mulla. Mutta olisi hyvän tavan mukaista kertoa postia editoidessaan, kuka sen tekee.

Tommi
Esa Marjoniemi
Posts: 337
Joined: Tue Mar 15, 2005 21:12

Post by Esa Marjoniemi »

Hups, allekirjoitus unohtui.
Kirjoitus oli siis minun, jaoston sihteerin ominaisuudessa.

Jaoston nimissä lähetettävät tiedotteet hyväksytään yhdessä, joko kokouksessa tai muutoin.
Eli yksittäisen henkilön näkemys ei edusta koko jaoston kantaa.
User avatar
Taisto Takkumaki
Posts: 1689
Joined: Sat Jul 16, 2005 19:31

Post by Taisto Takkumaki »

Toivottavasti se pöytäkirja saadaan sieltä jaoston kokoukseen, jotta ei tarvitse arvailla mitä on päätetty jne.
Tämän jälkeen on syytä julkaista tuo pöytäkirja kun se on hyväksytty ja allekirjoitettu.
Get your own Armalite!
Esa Marjoniemi
Posts: 337
Joined: Tue Mar 15, 2005 21:12

Post by Esa Marjoniemi »

Taisto Takkumaki wrote:Toivottavasti se pöytäkirja saadaan sieltä jaoston kokoukseen, jotta ei tarvitse arvailla mitä on päätetty jne.
Tämän jälkeen on syytä julkaista tuo pöytäkirja kun se on hyväksytty ja allekirjoitettu.
Toivon myös samaa, itse en ole vieläkään nähnyt minkäänlaista versiota ko. pöytäkirjasta.
Sami Mäkelä
Posts: 23
Joined: Fri Jun 03, 2005 15:40
Location: Länsi-Suomi

Post by Sami Mäkelä »

Voisiko sitten joku melko nopeasti kertoa, mikä on jaoston kanta tiedottamisen suhteen?

En kyllä ihmettele enää, miten kaikesta saa niin sekavan ja eripuraisen kuvan, koska tiedottajankin pitäisi hyväksyttää tiedote ensin jaostolla? Toimintakykyhän halvaantuu, jos organisaation kankeus on näin huippuluokkaa. Oma ennakkosensuuri, siksihän sitä voisi kutsua.

Lopuksi mielipide, että on aika asiatonta vaihtaa tiedotteen otsikkokin siihen muotoon, johon se nyt on vaihdettu.
Esa Marjoniemi
Posts: 337
Joined: Tue Mar 15, 2005 21:12

Post by Esa Marjoniemi »

Aiheesta keskusteltiin puhelimitse ja tiedote saatiin nyt sellaiseen muotoon josta voidaan olla yhtä mieltä.

Kentältä on tullut kovasti pyyntöjä parlamentin tiedottamisen suhteen, siksi asiassa haluttiin olla nopeita ja
kiireessä joutuu joskus tekemään ns. paikkolaukauksia.

Kiitos kommenteistasi, Sami. Otamme ne huomioon jatkossa jaoston toimintaa kehitettäessä.
Timo McKeown
Posts: 334
Joined: Thu Jun 02, 2005 13:52
Location: Kirkniemi

Post by Timo McKeown »

Sami Mäkelä wrote:Voisiko sitten joku melko nopeasti kertoa, mikä on jaoston kanta tiedottamisen suhteen?

En kyllä ihmettele enää, miten kaikesta saa niin sekavan ja eripuraisen kuvan, koska tiedottajankin pitäisi hyväksyttää tiedote ensin jaostolla? Toimintakykyhän halvaantuu, jos organisaation kankeus on näin huippuluokkaa. Oma ennakkosensuuri, siksihän sitä voisi kutsua.

Lopuksi mielipide, että on aika asiatonta vaihtaa tiedotteen otsikkokin siihen muotoon, johon se nyt on vaihdettu.
Jos tiedottajana on jaos eikä yksityinen henkilö tulee jaoston olla samaa mieltä tiedotettavasta asiasta samoin kuin tiedotteen tulee olla faktaa ilman mitään henkilökohtaisia mielipiteitä. Vai voiko Samin mielestä tiedottaja tiedoittaa mitä haluaa ja jaosto sitten vastaa siitä?

Esim. Kuten nytkin puhuttiin toimintasuunnitelman ja kertomuksen löytymättömyydestä tai sähköpostiosoitteen toimimattomuudesta

Toimintasuunnitelma ja kertomus ovat olleet materiaalisalkussa päivä ennen lajiparlamenttia 30.10.2009

Se miksi tiedottaja ei niitä sieltä A: osaa hakea tai B: löydä, en osaa kommentoida. Siellä on kaikki tiedostot aakkojärjestyksessä.

Sähköpostin toimimattomuutta ei kukaan muu ole huomannut paitsi Herra Vuorinen.

Timo McKeown
You lose 100% of those matches you don't attend
Henri Munck
Posts: 55
Joined: Thu Jan 18, 2007 15:29

Post by Henri Munck »

Esa Marjoniemi wrote:
Taisto Takkumaki wrote:Toivottavasti se pöytäkirja saadaan sieltä jaoston kokoukseen, jotta ei tarvitse arvailla mitä on päätetty jne.
Tämän jälkeen on syytä julkaista tuo pöytäkirja kun se on hyväksytty ja allekirjoitettu.
Toivon myös samaa, itse en ole vieläkään nähnyt minkäänlaista versiota ko. pöytäkirjasta.
Ja pöytäkirja ei tule ehtimään kokoukseen, koska se on vasta lähtenyt pöytäkirjan tarkastajilta allekirjoitettuna.
User avatar
Taisto Takkumaki
Posts: 1689
Joined: Sat Jul 16, 2005 19:31

Post by Taisto Takkumaki »

Henri Munck wrote:
Esa Marjoniemi wrote:
Taisto Takkumaki wrote:Toivottavasti se pöytäkirja saadaan sieltä jaoston kokoukseen, jotta ei tarvitse arvailla mitä on päätetty jne.
Tämän jälkeen on syytä julkaista tuo pöytäkirja kun se on hyväksytty ja allekirjoitettu.
Toivon myös samaa, itse en ole vieläkään nähnyt minkäänlaista versiota ko. pöytäkirjasta.
Ja pöytäkirja ei tule ehtimään kokoukseen, koska se on vasta lähtenyt pöytäkirjan tarkastajilta allekirjoitettuna.
Pankaa nyt edes sen hyväksytyn pöytäkirjan sähköinen versio jaoston kokouksen osallistujille ja palstalle. Ei siitä valokopiota tarvitse heti täällä olla. Sen voi toimittaa myöhemminkin vaikka tuonne materiaalisalkkuun.
Get your own Armalite!
Post Reply