Jaoston tiedote 4/2009

Tämä alue on tarkoitettu käyttäjien ilmoituksia varten.

Moderator: Mode_yle

Post Reply
Juha-Pekka Vuorinen
Posts: 449
Joined: Sat Jan 06, 2007 19:45

Jaoston tiedote 4/2009

Post by Juha-Pekka Vuorinen »

Tämä tiedote perustuu Esa Marjoniemen kirjanpitoon, kiitos Esalle että olen saanut käyttää muistiinpanojasi tiedotteiden pohjana.

Practical-Jaosto on pitänyt ns. viestikapulan vaihtokokouksen. Kokoukseen osallistuivat sekä 2009 että 2010 jaoston jäsenet, kuitenkin siten että äänivalta oli vain oman toimikauden päätöksiin. Kokouksen puheenjohtajana toimi Timo McKeown.

Jaoston toimikausi on herättänyt keskustelua. Jaoston toimikausi on gregoriaaninen kalenterivuosi.

NROI-toimikunnasta jäävät pois sekä kivääri, että haulikkosääntövastaavat ja sihteeri. Tärkeitä tehtäviä lajimme eteen olisi siis jaossa. Mikäli haluat kantaa kortesi kekoon lajimme kehittämiseksi ota yhteyttä Jaoston viralliseen sähköpostiin: ipscfin@gmail.com

Edushenkilöiden nimeäminen eri valiokuntiin jätetään 2010 jaostolle. Näitä valiokuntia on ainakin kilpailuvaliokunta, aselakikoalitio, sekä syksyllä vaihtuva urheilijavaliokunta. Practical-Ammunnalla ei ole omaa edustajapaikkaa, vaan ko. henkilö edustaa muitakin ei ISSF-lajeja.

Kilpailuasiat
Kilpailujärjestäjän on varmistettava kilpailijoilta että nämä: omaavat
• turvallisen ampujan statukset
• voimassa olevan kilpailulisenssin
• kuuluvat johonkin SAL:n alaiseen seuraan. Kaksi ensimmäistä on meille rutiinia ja helppoa mutta viimeinen.

Muistutettakoon että kilpailuissa käytettävän WinMSS:n on oltava joku gen. 5:n versio. Uudemmat eivät ole yhteensopivia Tarhan kanssa

HaPa ja Koumas järjestävät 2010 kivääri SM/PM level III kilpailut

Päätettiin ettei luokittelukelpoisten kilpailujen ns. jaostomaksu 5€ koske toimitsijoita tai tuomareita, ainoastaan ns. maksavia asiakkaita.

Jaosto päivittää ns. valvojan raporttipohjan

SM2009 matkakulukorvauksia maksetaan periaatteella 4 henkeä per auto. Eli seura jossa 8 toimitsijaa voi hakea korvausta kahden auton käytöstä. Korvauspyyntö osoitetaan Pirjo Manniselle liiton toimistoon. Kilpailuissa jäi jakamatta Production-luokan palkinnot. Palkinnot on tilattu ja ne toimitetaan asianomaisille.

Jaosto on jakanut kaikki jaettavissa olevan tuen EM2009 joukkueille, kuten tiedotteessa 1/2009 ilmoitettiin. SAL toimisto tilittää tuet asianomaisille henkilöille kuitteja vastaan sovitusti. Hoitakaa itse että saatte senkin vähän rahan mitä on saatavissa. Mikäli teillä on vanhempia tukia saamatta, tarkastakaapa että olette niitä peränneet.

Pistooli EM Serbia 2010. Jaosto alkaa kokoamaan lähtijälistaa. On esitetty että Suomen joukkueet ottaisivat yhteisen tilausbussin. Näin esimerkiksi patruunoiden kuljettaminen helpottuu. Tiedottaja voisi kuvitella että ko. kyytiä voitaisiin käyttää myös eri korvausta vastaan patruunoiden kuljettamiseen jos haluaisikin itse matkustaa paikalle vaikka lentokoneella tai moottoripyörällä. Miettikää miltä tuo kuulostaa.

Nordis tuki on osittain vielä jakamatta. Tuki on suunnattu maajoukkueelle. Tuen jakaminen ei ole helppoa koska maajoukkueita on pistoolissa, kiväärissä ja haulikossa. Jakamiseen löytyy monta hyvää, mutta erilaista jakomallia. Jakoa jatketaan ensi vuonna uuden jaosston vereksin voimin.


Jaosto 2010 suoritti alustavan järjestäytymisen Timo McKeownin puheenjohtamana. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja monivivahteinen. Ensin puheenjohtajaksi esitettiin Esa Marjoniemeä joka kieltäytyi tehtävästä. Seuraavaksi puheenjohtajaksi esitettiin Mikko Kuismaa joka niinikään kieltäytyi tehtävästä. Lopulta saatiin aikaan vaali puheenjohtajan tehtävästä. Ehdokkaina olivat Taisto Takkumäki ja Riku Kalinen. Näistä Takkumäki tuli valituksi Practical-Jaoston puheenjohtajaksi vuodeksi 2010. Practical-jaoston sihteeriksi valittiin Riku Kalinen

Kokouksen lopulla jaoston jäsen Esa Marjoniemi ilmoitti haluavansa keskittyä häiriöttä tuleviin arvokilpailuihin ja jättävänsä siksi tehtävänsä jaostossa 31.12.2009. Jaostossa olisi Esan kokemukselle, tiedoille ja taidoille ollut käyttöä. Edellä mainitun pois jäännin johdosta varajäsen

Matti Mikkola Vaasasta nousee jaoston varsinaiseksi jäseneksi. Jaoston kokoonpanon vahvistaa/päättää SAL:n liittohallitus joulukuun kokouksessaan.

Kaikki jaoston käsiteltäviksi haluttavat asiat tulee esittää jaoston osoitteeseen: ipscfin@gmail.com mahdollisimman pian.

Seuraava Practical-Jaoston kokous pidetään Helsingissä lauantaina 9. tammikuuta 2010.

JP
Tapio Sokura
Posts: 173
Joined: Sun Apr 29, 2007 03:06

Re: Jaoston tiedote 4/2009

Post by Tapio Sokura »

Juha-Pekka Vuorinen wrote:Kilpailujärjestäjän on varmistettava kilpailijoilta että nämä: omaavat
• turvallisen ampujan statukset
• voimassa olevan kilpailulisenssin
• kuuluvat johonkin SAL:n alaiseen seuraan. Kaksi ensimmäistä on meille rutiinia ja helppoa mutta viimeinen.
Tuo viimeinen kohtahan pitäisi olla helppo yhdistää ensimmäiseen kohtaan. Seurathan tunnollisesti ilmoittavat TA-listan ylläpidolle, kun jäsen eroaa tai erotetaan seurasta, jonka nimissä on TA-listalla. Ei kai TA-statuskaan voi olla voimassa, jos ei kuulu mihinkään SAL:n alaiseen seuraan? Ja tämähän selviää viimeistään kilpailua winmössöön syöttäessä, kun masterista ei henkilöä löydykään. 1 ja 3 siis selviää masterista ja 2 kilpailupaikalla ilmoittautuessa.

Vai onko tässä nyt kyse siitä, että seurat eivät ilmoita eroamisista / TA-listan ylläpito tökkii...
User avatar
Taisto Takkumaki
Posts: 1689
Joined: Sat Jul 16, 2005 19:31

Post by Taisto Takkumaki »

1. TA status selviää masterista (tai kurssitodistuksesta)
2. Lisenssi esitetään kisapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä.
3. Jos henkilöllä on kuluvalle vuodelle lisenssi, niin silloin henkilön pitäisi kaiken järjen mukaan olla jonkin SAL:in alaisen seuran jäsen.
4. Ulkomaan elävät sitten asia erikseen.
Get your own Armalite!
Juha-Pekka Vuorinen
Posts: 449
Joined: Sat Jan 06, 2007 19:45

Post by Juha-Pekka Vuorinen »

Lainaukset Takun kirjoituksesta

1. TA status selviää masterista (tai kurssitodistuksesta Masteriinhan ei saa lisätä mitään, (paitsi ulkomaan elävät, joista on erikseen ilmoitettava Tarhan pitälle) joten kurssitodistus ei oikeastaan ole käypä. Lisäksi kurssitodistukset ovat joissain päin maata kiven alla. Ainakin näin aikoinaan perusteltiin määräystä TA-ilmoituksen käyttöönotosta.
2. Lisenssi esitetään kisapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä. Kyllä
3. Jos henkilöllä on kuluvalle vuodelle lisenssi, niin silloin henkilön pitäisi kaiken järjen mukaan olla jonkin SAL:in alaisen seuran jäsen.Onko lisenssi varmasti sidottu voimassa olevaan jäsenyyteen johonkin seuraan?
4. Ulkomaan elävät sitten asia erikseen. jepjep

Turvallisen ampujan status on voimassa kaksi vuotta. Seurojen jäsenmaksut, liiton jäsenmaksu, TA-listan-päivitys eivät ole mitenkään synkronoituja keskenään. Osin tästä syystä TA-staus ei välttämättä takaa kuulumista SAL:n alaiseen seuraan.
Eräänä ongelmana on seuraa vaihtavat. Esimerkiksi oman seurana monivuotista varapuheenjohtajaa ei saatu millään muutettua TA-rekisteriin edustamaan omaa seuraansa, vaan vanha seura seurasi varjon lailla miestä, kunnes mies viimein jäi pois listalta.

JP
Pasi Kupiainen
Posts: 18
Joined: Sat Feb 07, 2009 14:36
Location: 9mm kannaksen toiselta puolen

Post by Pasi Kupiainen »

Juha-Pekka Vuorinen wrote:Lainaukset Takun kirjoituksesta

1. TA status selviää masterista (tai kurssitodistuksesta Masteriinhan ei saa lisätä mitään, (paitsi ulkomaan elävät, joista on erikseen ilmoitettava Tarhan pitälle) joten kurssitodistus ei oikeastaan ole käypä. Lisäksi kurssitodistukset ovat joissain päin maata kiven alla. Ainakin näin aikoinaan perusteltiin määräystä TA-ilmoituksen käyttöönotosta.
2. Lisenssi esitetään kisapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä. Kyllä
3. Jos henkilöllä on kuluvalle vuodelle lisenssi, niin silloin henkilön pitäisi kaiken järjen mukaan olla jonkin SAL:in alaisen seuran jäsen.Onko lisenssi varmasti sidottu voimassa olevaan jäsenyyteen johonkin seuraan?
4. Ulkomaan elävät sitten asia erikseen. jepjep

Turvallisen ampujan status on voimassa kaksi vuotta. Seurojen jäsenmaksut, liiton jäsenmaksu, TA-listan-päivitys eivät ole mitenkään synkronoituja keskenään. Osin tästä syystä TA-staus ei välttämättä takaa kuulumista SAL:n alaiseen seuraan.
Eräänä ongelmana on seuraa vaihtavat. Esimerkiksi oman seurana monivuotista varapuheenjohtajaa ei saatu millään muutettua TA-rekisteriin edustamaan omaa seuraansa, vaan vanha seura seurasi varjon lailla miestä, kunnes mies viimein jäi pois listalta.

JP
Lisenssikausi vaihtuu syksyllä. Useissa seuroissa jäsenmaksun eräpäivä on myös syksyllä mutta jäsenyys on kalenterivuoden. Tavallaan seuran listalla voi olla vapaamatkustajana useamman kuukauden. Ainoa tapa SAL-jäsenyyden varmistamiseksi on vaatia kuitti maksetusta jäsenmaksusta.

Entäpä jos kisat ovat tammikuussa ja seuran "orjat" eivät ole vielä laskua laittaneet... Jokainen huolehtikoon itse jäsenmaksusta tällaisessa tilanteessa.
Voi tietysti harrastaa muitakin lajeja...
Post Reply