SAL mediaohje

Tiedotuskanava ajankohtaisille sekä yleisille asioille.
Kim Leppänen
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2013 15:04

SAL mediaohje

Viesti Kirjoittaja Kim Leppänen » Su Kesä 16, 2019 19:19

SAL mediaohje
Hei kaikki te, jotka olette käyneet practical kisoissa! Olin tuossa vähän aikaan sitten Lassi Palon (Urheiluampuja lehden päätoimittaja) kanssa pidemmän aikaa juttusilla. Kerron nyt hieman toimintaohjeita, mikäli haluatte Sallin medioihin kisatuloksia ja fiiliksiä! Selvisi itsellekin, että Lassi on varsinainen työnsankari tuon Sallin median pyörittämisessä. Hän vastaa kaikkien 8 lajin uutisoinnista ja kisoista ympärivuorokauden yksin. Työ vaatisi vähintään kolmen ihmisen työpanoksen, mutta kaiken hoitaa Lassi. Olen törmännyt usein mielipiteisiin, että practical-kisoista tai tuloksista ei ole juttua lehdessä tai Sallin somessa. Asia johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei Lassilla voi millään riittää resurssit etsiä kaikkia kahdeksan lajin kisoja Suomessa ja maailmalla. KAIKKI kisauutiset tullaan julkaisemaan, kun niistä vain kerrotaan Lassille ajoissa ja tarvittavilla tiedoilla. Kokosin ohjelista mitä tietoja voitte lähettää Lassille niin artikkeli onnistuu. Meillä ei ole olemassa practical tiedoittajaa tms, joten jokainen kisaaja voi Lassille tiedot kisoista lähettää ja näin ollen olemme kaikki vastuussa siitä, miten meidän kisoista Sallin medioissa tiedoitetaan. Olemme tässä asiassa täysin samalla viivalla muiden lajien kanssa. Erityisesti ulkomailla kisaajat olette itse vastuussa näkyvyydestä. Tässä mallilista tiedoista Lassille:
1) Kilpailupaikka (kaupunki/maa)
2) Kilpailun ajankohta
3) Vähintään 1kpl kuvia kisasta. Muista ilmoittaa kuvaajan nimi. Kun kuvan lähettää antaa sallille kuvaan käyttöoikeudet. Kuva voi olla millainen vaan ja kamerakännykällä otettu. Tietysti voi ajatella, että kuva tulee vaikka facebookiin, niin se edustaa kisaa edes jollain tasolla.
4) Vähintään muutama lause tapahtumasta / fiiliksistä. Ihmisiä kiinnostaa kuulla jotain muutakin kuin pelkkä kilpailun nimi ja paikka. Esimerkiksi ”Oli mahtava kisa ja järjestelyt toimivat loistavasti. Kisassa ammuttiin normaalista poiketen jopa 10 stagea, mikä oli kilpailijoista loistavaa”
5) Parhaat Suomalaissuoritukset esim top 3. Ampujien nimi ja edustettu seura
6) Linkki tuloksiin tai sitten pdf liitteenä. Äärimmäisessä hädässä hyvä laatuinen kuva tuloksista, mistä saa selvää suurentamalla.
7) Tiedon lähettäneen puhelinnumero
Kaikki tiedot lähetetään Lassi Palolle sähköpostille lassi.palo@ampumaurheiluliitto.fi jos olet reissun päällä niin tiedot voi myös lähettää whatsupilla numeroon 0503390644

Jos kisoissa on tehty jotain erikoista, kuten rikottu ennätyksiä tai vastaavaa, niistä on myös hyvä mainita. Isoista kisoista ja tapahtumista olisi hyvä tiedoittaa etukäteen, koska silloin Lassi osaa varata aikaa isomman jutun tekemiseen ja lopputulos on tietysti parempi.